Jäät lähteneet jo ajat sitten täältä etelärannikolta. Ainakin suurimmalta osalta. Siikaongelle siis pääsee. Pari kertaa käyty nyt niitä jahtaamassa. Ei siikoja... vierestä kyllä saatu, mutta ei minulle eikä Höpsölle, joka oli toisella kerralla mukana. Edelleen puuttuu siis ongittu siika minun listoilta. Ehkä se on vaan, että laji, jossa pitää tuurilla kalojen osua kohdalle, niin ei se kyllä minun onkeeni silloin satu... Voi silläkin tietysti olla vaikutusta, että ei yleensä ole aikaa kuin se pari kolme tuntia, kun pitää jo kiirehtiä kotiin.
No toisella reissulla Höpsön kanssa kierreltiin siinä rantsua ja huomattiin kolmipiikkejä kaislojen tynkien seassa. Pikaseen lirkkivermeet repusta ja toukkaa syötiksi. Pieniä olivat ja niille pikkasen liian iso koukku, mutta löytyi sieltä sitten isompikin joka onnistui saamaan koukun suuhunsa sen verran pitkäksi aikaa, että kala saatiin käteen ja kuvattavaksi.
Nyt huolehdittiin heti alkuunsa kolmipiikki haltuun, kun se likkaa kovasti harmittavasti jäi viime vuonna puuttumaan kalafongauslistan tarrarivistöstä.
Keskiviikkoiltana töistä tullessa kattelin, että merenlahdet näyttää ihan tyyniltä. Siitä sitten ehdottamaan Höpsölle, että lähdetäänkö lirkkimään. Eipä tuota sen enempää tarttenut houkutella. Odottihan siellä rantavesissä uusia eliksiä vaikka kuinka paljon.
Rantaan päästessä olikin jo ihan pimeää ja pian löytyi ensimmäinen kivinilkka, joka kuitenkin hävisi sillä aikaa kun sähläsin syötin kanssa. No pian huomattiin seuraava, jonka likka onnistui koukuttamaan uudeksi elikseksi.
Seuraavaksi pilkottikin kivisimpun pää kivenkolosta. Koukku toukanpaloineen tipahti suun eteen, josta se katosi samantien suun uumeniin ja Höpsön toinen elis sille illalle tipahti haavin syvyyksiin.
Sitten alkoikin hietatokkojen metsästys. Pieniä olivat. Ja nirsoja... Pienempikoukkuinen lirkkivapa jäi kiiressä autoon, enkä alkanut enää vaihtamaan tapsia, kun kotiinlähdön aika läheni uhkaavasti.
No hietatokko jäi saamatta. näytin minä likalle kalan, kun haavilla sen pyydystin, mutta sitä ei lasketa.
Sitten alkoikin olla kotimatkan aika ja huomasin, että en ollut itse yhtään kalaa koukuttanut, kun olin keskittynyt jeesimään likkaa.
Rantaa pitkin palatessamme etsin pikaisilla silmäyksillä josko näkisin jonkun fisun itsellenikin uudeksi pinnaksi tälle vuodelle. Kivinilkkahan sieltä löytyi. Pikaisen koukuttamisen ja kuvauksen jälkeen pääsi jatkamaan matkaansa.
Samassa huomasinkin pohjassa toisen kalan, jota en heti tunnistanutkaan, mutta mutuhan se suostui pienen houkuttelun jälkeen syötin huolimaan. Haavi pelasti tällä kertaa tilanteen. Samantien, kun sain haavin alle, kala irtosi koukusta, mutta tippui onneksi siis haaviin.
Tuollaiseenkin törmäsimme. Eikös nuo siiat just näitä vetele eväikseen tällei keväällä?
Ei ihmekkään, että normimato toimii syöttinä. Ensisilmäyksellä katoin, että siianonkijalta jäänyt mato rantaveteen.
Kattellaan millon sitä taas kerkiäis siikaongelle, mutta kun sitä olis niin paljon muutakin...
Kireitä siimoja taas kaikille. Erityisesti teille lukijoille :)