Sivut

maanantai 23. helmikuuta 2015

hiihtoloma 2015

Keskiviikkona 18.2. läksimme Höpsön kanssa Rajasaaren lähistölle pilkille. Siellä kun oli kestävää jäätä ja liikuntaviraston tulet. Tavoitteena saada Höpsölle vuoden ensimmäinen fongopongo ja itselleni ehkä pinna tai pari.
Edellisenä päivänä laittaessani kamoja kuntoon pilkkireissua varten piti pienimmäisenkin harjoitella pilkkimistä isosiskon repulta.
Takaisin Rajasaaren vesille. Ensimmäistä kalaa ei pitkään tarvinutkaan etsiä, kun mukavan kokoinen kiiski kävi kiinni morriin.
Ei siinä pitkään nokka tuhissut tuolla vanhimmalla likallakaan, kun vuoden ensimmäinen pinna tarttui koukkuun.

Höpsön tyylinäytettä...





Sormia vaan alkoi tytöllä palelemaan. No mikäs siinä. Kalaliemitarpeet oli kasassa. Kummallekin kertyi parin tunnin pilkkisession päätteeksi kaksi uutta fongoa tälle vuodelle. Minulla kiiski ja särki. Höpsöllä ahven ja kiiski. Siirryimmekin siis makkaran paistoon ja lämmittelemään sormia.

Viikonlopuksi läksimme kotipuoleen viihdyttämään vanhuksia. Pilkille läksimme lauantaiaamusta. Siitä nyt ei hirvittävästi ole kerrottavaa. Jäällä oli reilu kymmenen senttiä hyvin vetistä sohjoa/vettä. Tarkoittaen sitä, että kahden mukana olevan vanhimman likan kengät imaisivat vedet sisäänsä kymmenen metrin päässä rannasta, vaikka niiden piti olla gorea.
No pari reikää kokeiltiin kuitenkin, kun kerran sinne asti oltiin tultu, jos vaikka siitä olisi tullut pikafongot, mutta niin vain kaikukin näytti aivan tyhjää. Keskiviikkona oli kuitenkin erottanut kuusi senttisen kiiskenkin pohjasta nousun, mutta nyt ei tosiaan minkäänlaista liikettä näkynyt. Jos siellä jotain olikin, niin meidän tarjoomiset ei kiinnostaneet ollenkaan. No pikaisesti tulikin jo lähtö varpaiden lämmittelyyn ja varusteiden kuivatteluun. Makkarat paisteltiinkin sitten leivinuunin hiilloksella. No sainpahan testattua uuden ahkion ja vetovaljaat ja hyvin toimi.

Sunnuntaina kokeilin vielä täydellä kuormalla (lue kaikilla neljällä tenavalla) lastattuna. Juoksua ja sivuluisua ei toinen alumiininen karabiinihaka kestänytkään vaan venähti. Vaihdoinkin ne sitten teräksisiin. Toivottavasti ne kestävät. Vyö on BW:n tst-vyö ja valjaina on JNA:n ALICE tst-valjaat.
vetonaruun liittyvät karabiinihakasilla. Mitäänhän en tiedä noista vetohommista, mutta tuntuivat toimivan. Mahdottoman kalliit systeemit kyllä :D

Jatketaan taas kun on jotain kerrottavaa. Kireitä kaikille.




sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Talven 2015 kuulumisia

Täällä taas. Jäätilanne nyt kun on mikä on. Eipä ole hirveästi pilkillä oltu. Kyllä siellä joku näkyy pilkillä olevan, mutta tässä kohtaa on melko hankalaa päästä edes jäälle. Sen verran on rannoilla sulaa. Toisaalta on niitä sulia kohtia tuossa muutenkin. Niinpä olen keskittynyt enenpi tuohon vermeitten huoltoon, tuunaamiseen ja tekemiseen.
Vapakötöstyksiä

Yllä muutamia vapayritelmiä. Ihan oma tekemiä. Sen ne on kyllä näkösiäkin :)
Ylin menossa kaverille, kun on liian ison tuntuinen omaan käteen. Alimmainen on enempi lirkkimiseen tarkoitettu pitempi kärkinen vapa. Kassotaan miten pelittävät, jos sitä pääsis jossain vaiheessa pilkille. Kai se on kotipuoleen lähdettävä, että pilkille pääsee. Mökkijärvellä kala ainakin syö kellonaikaan katsomatta.
Sitten on tullut viriteltyä silakkalitka iskuun kevään silakoita varten ja tietysti maratonia silmällä pitäen. Siitä en nyt ainakaan vielä julkaise kuvaa. Nimittäin jo viime maratonilla sain kommentin viereiseltä litkaajalta, että hän on ikänsä litkannut, mutta eipä ole tuo tullut mieleen ja suunnitteli heti kotona virittelevänsä samalla tavalla. Lahjoitinkin hänelle sen litkallisen silakoita. Emmehän tarvinneet kuin sen yhden, jonka matka vei ajastaan mukanamme Honkaluotoon.

Siinä se kai tällä erää. Kattellaan, jos sitä sais ihan fisustuksestakin jotain kirjoteltua...

Kirreitä tuasiisa.