Sivut

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kalamaratonista juttua

Hyvää kalamaratonin jälkeistä elämää. Sitäkin näköjään on. Koko kevään on näet focus ollut 18.-19.5. viikonlopussa.

Kiitettävästi olen saanut vaimolta harjoitteluaikaa. Vaikka jääkin paljon jälkeen huippujoukkueitten harjoittelumääristä. Enemmän kuitenkin kuin normaalisti, jolloin kalastusaika jää noin 2-3 tuntiin viikossa.
No asialle ei nyt vaan voi mitään. Neljän muksun isänä (nuorin on kohta 4kk) sitä on kuitenkin kaikennäköisiä velvollisuuksia ja vastuita joita ei voi välttää ja jotka on hoidettava.
Pahoittelut vaimolleni hajamielisyydestäni, johtuen ajatusten harhailusta maratoniin ja erittäin suuret kiitokset siitä, että teit tämän mahdolliseksi ja pystyin osallistumaan kalamaratonille.

Nyt sitten itse maratonpäiviin.
Täytyy tunnustaa, että minua harvoin mikään jännittää, mutta nyt oli kyllä perhosia vatsassa.
Heräsin jo puolen kuuden aikoihin. Tässä nyt ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, niin herään aika usein normaalistikin. Aamupalaa naamariin ja nettiin tutkimaan vielä viime hetken vinkkejä.
Pian alkoivat joukkueen muutkin jäsenet ilmestyä facen chattiin. Jännitystä oli niilläkin suunnilla ilmassa.
Olimme sopineet, että kaverit tulevat kymmeneksi meille Kalasatamaan. Siirrämme kamat transitiin eli hopeavalaaseen ja lähdemme Honkaluotoon.
Kaverit olivatkin jo sitten varttia vaille meillä. Pääsimme siis todella ajoissa liikenteeseen.
Honkaluodossa otimmekin onget ja vavat pois suojuksistaan ja kasasimme vavat valmiiksi. Ettei sitä tarvitse tehdä kisan aikana.
kamoja kasaan

odottelua
joukkuepönö

Tämän jälkeen läksimme siirtymään sillan yli ilmoittautumaan kisaan. Ennen siltaa Juha The Taimenmies otti yhteiskuvan joukkueestamme. Kisatoimistossa ilmoittauduttuamme alkoikin sitten pitkä kisan alun odotus. Auto ainakin oli hyvällä hollilla ja keula lähtösuuntaan. Sitä ei tarvinnut ainakaan miettiä. Odotellessa huomasin tutun näköisen miehen saaressa. Sehän oli armeija-aikanen joukkueenjohtajani. Vaihdetiin hieman kuulumisia ja toivoteltiin kireitä.  Ennen lähtölaukausta siirryimme lähemmäs sillanpäätä muitten mukana. Startissa spurttasimme sillan yli autolle ja läksimme liikkeelle. Tällöin tapahtui ensimmäinen virhe.
Läksimme Vanhankaupunginlahtea kiertämään länsipuolta. Itäpuolen kautta olisi ollut nopeampi. Onneksi ei mikään maata kaatava moka.

Viikissä allu onneksi nousi miltei heti. Onkiessani vilkaisin sivulleni ja huomasin vanhan työkaverini vieressäni. Pikaisesti vaihdettiin onginnan lomassa kuulumisia. Samalla hopsu antoikin pyytää itseään jo vartin verran. Hopsun jälkeen nopeasti taas matkaan ja ruutanaa hakemaan. Veihän ylösotto jopa puolitoista minuuttia, kun rutku pyristeli kädessä.
Sen jälkeen olikin Suvannon vuoro. Vimpaa lähdettiin saalistamaan. Salakka kuitenkin  nousi ensimmäiseksi ylös. Niitähän sitä sitten riittikin kisan loppuun saakka. Lahnakin nousi ylös tai lahna se omasta mielestäni oli. Tummat evät. Ruotojen ja suomujen määrä oikea ja silmän ja suun suhde suurinpiirtein oikea, mutta pasuriksi sen tunnistivat Honkaluodossa myöhemmin. Kaveri saikin vimman, jonka jälkeen matka jatkui pikaisesti tutuille mestoille. Harjoituksissa sieltä oli noussut parhaimmillaan seitsemän lajia puolessa tunnissa. Toiveet oli korkealla suht nopeasta kympin ajasta.
Kasassa oli siis kuusi lajia, kun saavuimme uudelle onkipaikalle. Kolmipiikki otti sen muutaman sekunnin, kun sai ongen jontkaan. Särki nousi noin kolme minuuttia 3-piikin jälkeen. Ahven otti aikaa 10 minuuttia ja kiiski 15. Silloin tuli mieleen, että 9 lajiahan piti ilmoittaa honkaluotoon. Soitto tuomaristolle autolle kävellessä ja ilmoitus yhdeksästä lajista.

Honkaluodossa saimme kymmenen lajia varmistettua ajassa. 14.35. Tästä ajasta olen erityisen ylpeä. Aika oli kuitenkin kahdeksanneksi nopein. Aikataulusta oltiin reilusti edellä, joten mitäs nyt? Siirryimme Mustikkamaalle kokeilemaan lahnaa joksikin aikaa, mutta siellä ei kalat olleet syönnillä. Niinpä suunta otettiin takaisin suvannolle. Lahnamäskiä siellä veteen. Salakat hyökkäsivät joukoittain koukkuihin. Pakko oli laittaa iso mato ja maissia , niin sai vähän hillittyä salakoiden häirintää. Isoja pasureita nousi sillä konstilla ja sorvakin liittyi seuraamme lajiksi numero 11. Pasureita tuli ja pasureita ja pasureita... ja sitten satavarma lahna. Aikataulusta edelleen edellä. Ruoka ei vielä olisi kotona valmista, joten tässä vaiheessa töröjahtiin Mäkisen grillin luokse. Tunti siinä vierähti, mutta ei mainittavia tapahtumia. Eikä siis töröä. Tässä vaiheessa ensimmäinen pummi siis.
töröä jahistelemassa
Nyt oli aika mennä kotiin syömään. Olin aamulla jo tehnyt punaisen possupadan valmiiksi ja vaimoni lämmittänyt sen. Ruokailu oli näin nopea toimitus ennen matkan jatkumista Kaapelinrantaan silakan perässä. Se fisu ottikin sitten oman aikansa. Aika harvakseltaan muutkin kalastajat niitä nostelivat. Sen verran mitä sivuilleni seurailin. Melkein tunti meni tässäkin pinnassa, mutta nousi se sieltä.

Lyhyt siirtymä syksyisille mustatäplätokko-ongintakisojen  mestoille. Tai siis niille mestoille joista itse niitä nostelin. AC delirium tekikin niiltä paikoilta juuri lähtöä. Eipä siinä montaa minuuttia mennyt, kun ensimmäinen mtt oli rantsussa. Komeita täpliksiä nousi. Suurin oli yli 18 senttiä pitkä, mutta kiikarissa oli nyt jo mustatokko.  vajaa puolisen tuntia meni, kun vedessä pyytämässä ollutta onkea nostettaessa ylös tuli pikimusta tokko. Tarkistus löytyykö täplää. Ei ollut! Mutu-tuntuman joukkue sattui siihen samalla ja heiltä kyseltiin vahvistusta diagnoosille.
Heidänkin mielestä se vaikutti mustatokolta. Siihen he jäivätkin vielä kokeilemaan vaikka olivat juuri luovuttamassa mustatokon suhteen Ruoholahden kanavalla. Päätimme lähteä näyttämään kalat Honkaluotoon ja hakemaan vahvistuksen mustatokolle. Siinä puoli yhdeksän aikaan iltasella vahvistettiin tunnistuksen olevan oikea ja meidän olevan ensimmäinen joukkue, joka sen oli näytille tuonut.
täplis

Honkaluodossa jatkettiin hetken aikaa seipiä jahistelemassa, mutta suht nopeasti luovuttiin siitä, kun olivat kuulema olleet huonolla syönnillä. Suunnaksi siis kuhamesta. Ukkosen salamoidessa ja jyristessä idässä ja lännessä. Sillä paikalla kävikin varsinainen kuhina. Ei siellä muita joukkueita näkynyt, mutta kaloja oli. Miltei joka heitolla kävi joku kopasemassa uistinta ja ylös tulikin mukavan kokosia assuja ja kuhia. Mitallista kuhaa ei vaan onnistuttu saamaan ylös asti :(

Illan alkaessa hämärtyä vuorossa olikin siirtyminen Laruun. Matkalla sinne tulikin koko maratonin ainut sadekuuro. Ei kuitenkaan haitannut auton kyydissä istuvia sällejä :D
Larussa kumisaappaat jalkaan. Otsalamppu päähän. Lirkkivavat kouraan ja syötit koukkuihin ja rantamatalaan. Samantien alkoikin hietatokkoja näkymään. Muutaman karkuutuksen jälkeen oli taas uusi elis kädessä. Ei tätä lirkkimistä ole siis kovin paljon harrastettu, jos ei hietatokkoa ennestään ole. Joukkuekaveri Tamosta kuoriutuikin varsinainen lirkkivirtuoosi. Siis kaverista joka ei ollut ikinä lirkkinyt ja sai nyt pikakoulutuksen rannalla tähän mielenkiintoiseen kalastusmuotoon.
Joukkueen ensimmäinen kivisimppu nousikin hänelle. Samoin kuin mutu ja kymmenpiikki.
Kivinilkan sain näköpiiriini, mutta silloin iski jokin ihme puhuri nostattaen aaltoja ja tehden pyörteitä nilkan ympärille, joten en saanut pidettyä koukkua kalan edessä. Se hermostuikin pian ja liukeni liukkaasti yöhön. Kadoten kokonaan.
Lirkkimässä
Grilli kuumana

Kellon lähestyessä puolta kahta siirryimme pienelle lepohetkelle. Grillin hiilten hiiltyessä sopivaksi makkaroita varten viriteltiin hälärit pohjaongille. Onget syötitettiin kalanpaloilla ja reilulla matonipulla, jos vaikka kävisi kauhea munkki ankeriaan tai vaikkapa mateen muodossa. Puolitoista tuntia torkuttiin ennen ensimmäisiä valonkajastuksia taivaanrannassa. Siimoja ylös otettaessa tajuttiin, että matonipussa oli kala kiinni. Olihan se komea kiiski, mutta ei auttanut meitä lisäpinnojen saamisessa.
Suunta oli jälleen suvannolle toutaimen toivossa. Tunnin verran jaksoimme heitellä tyhjää ja kun muutkaan eivät saaneet oikein mitään, niin päätimme jatkaa matkaa. Tällä kertaa hakemaan puuttuvaa haukipinnaa.
Huonolta näytti senkin suhteen. Tyhjää sai heitellä. Onnistuin katkomaan kärjenkin vavasta, mutta epämääräinen pätkä pois ja taas pelitti. Kaloja vaan ei tuntunut löytyvän. Päätin, että yksi heitto tuohon ja matka jatkuu jälleen uuteen haukimestaan. Silloin täräytti puikkari kiinni. Siinä ei alettu hienostelemaan ja väsyttelemään kalaa, vaan riuskalla vedolla vihreä ohjus sinkoutui nurmikolle. Laji numero 20 oli rannan kuivemmalla puolella ja suuri kuin mikä. Mutta kun koolla ei ole väliä...
valtava hauki...

Tuolla kohtaa alkoikin sitten kokemattomuus maratonilla vaikuttaa. Sekin täytyy tunnustaa. Kaikki kohdekalat oli hanskassa. Lukuunottamatta töröä ja kuhaa. Mitäs nyt? Minne siis nyt? Ei hajuakaan. Yrittääkö vielä töröä tai kuhaa? Jo reilun vuorokauden tässä vaiheessa valvoneena ei ajatuksen juoksukaan ollut enää terävämmillään.
Päätimme kuitenkin lähteä paikkaan, josta olen saanut suutareita.
Mäskiä veteen. Isoja pasureita ja sorvia nousi kyllästymiseen asti kuin suokuokalla, kunnes...
Suutari! Kiinni! ja irti... ei päätynyt kuiville asti. Eikä sen jälkeen tietenkään enää uusia havaintoja siitä lajista.
Vaimonikin oli jo herännyt siinä vaiheessa ja kyseli, että missä vaiheessa tullaan tuoreelle aamukahville.
Varsin kätevää, kun asuu Kalasatamassa, niin on suht keskeisesti mihin päin vaan ajatellen maratonia.
Aamiaisella uutta kahvia naamariin ja sotasuunnitelman kutomista lopputunteja ajatellen.

Päädyimme lähtemään Honkaluotoon seipijahtiin, jotta olisimme ajoissa paikalla varaamassa paikkoja stadionkeen mahdollisen kirrepinnan toivossa. Ei seipiä ennen rauhoitusta eikä sen jälkeenkään. Rauhoituksen eli tunnin odottelun jälkeen saikin laskea taas onget mereen ja alkaa saalistamaan pullalohta. Pari kertaa kävi kopasemassa ennenkuin koho painui rivakasti syvyyksiin. Sieltä nousi... täplis. Huumorintajuinen sellainen niinkuin kaverini totesi.
Nou kirreä meille. Pian syönti hiljenikin ja vuorokauden rypistys läheni loppuaan. Edessä oli enää palkintojen jako.

AC Delirium nappasi kolmannen peräkkäisen voittonsa niukalla erolla kalapuikkoihin. Uutena lajina kisassa pyydettiin kivennuoliainen, mutta Teknoksen liuotinpäästö seuraavana päivä tuhosi paikan ja koko muunkin kalakannan sieltä. Mukaanlukien vuosien työllä elpymässä olevan taimenkannan :(

Erittäin tyytyväinen olen siihen, että näin kokemattomalla joukkueella (kaksi yhteistä onkiharkkaa, eikä yhtään lirkkireissua kellään) saimme raavittua kasaan 20 lajia. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen. Alustavasti sovittiinkin ensi vuoden kisaan osallistumisesta.
Enemmän vain leveyttä ketjuun. Nyt kirjoittaja sai 16 lajien ykköskappaletta. Tamo kolme ja Viksu yhden.
Enemmän uusien kalapaikkojen ja lajien hakua. Siis harjoitusta...
Pienenä pettymyksen tuli se, että etukäteen puhuttu ekakertalaisten muistamista ei sitten toteutunutkaan. Uskoisin, että siinä olisimme pärjänneet hienosti. Jokatapauksessa loppusijoitus kokonaiskilpailussa 23 ja Helsingissä 22.

Hyvää oli erinomainen joukkuehenki ja hauskaa oli alusta loppuun. Aikatauluissa pysyttiin tai oikeastaan edellä oltiin koko ajan. Erinomainen kympin aika. Tavoitteet täyttyivät ja ylittyivät. Iso auto toimi hyvin. Ei mennyt aikaa vermeitten säätämiseen autosta otettaessa ja laitettaessa takaisin. Kunto kesti ainakin itsellä hyvin. Eikä toipumiseen mennyt pitkään.
Huonoa oli joukkueen kokemattomuus ja yhteisten harjoitusten vähyys. Vavan katkeaminen. Tolkuton väsymys sunnuntai-iltana.


Vielä kerran isot kiitokset joukkuetovereille ja heidän perheillensä tämän mahdollistamisesta ja vaimolleni samasta syystä.


Kireitä siimoja kaikille.


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

kalamaraton päivitystä

Ensimmäistä kertaa kalamaratonille osallistuttu. Tuloksena 20 lajia. Kymmenen lajin tarkistusaika oli 14.35. Vain 50 minuuttia myöhemmin, kuin nopeimman kympin tarkastuttaneella. Meillä oli kahdeksanneksi nopein kympin aika. Lopullinen sijoitus Helsingissä oli 22 sija.
Laitetaan vähän kisafiiliksiä yms. myöhemmin tulemaan.
Jokatapauksessa oikein hauskaa oli ja alustavasti sovittiin ensi vuodelle osallistumisesta.
Suuret kiitokset joukkuetovereille.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Maratonharjoittelua

Viime aikoina on perhe-elämä ja maraton harjoittelu/tiedustelu pitänyt minut kiireisenä. Eikä siis ole ehtinyt päivitellä blogiin kuulumisia. Toisaalta ei sitä välttämättä täällä kannata kertoa paikkoja ja lajeja joita niistä on saatu. Eli eräänlaista maratonhiljaisuutta tässä myös vietetään, mutta sanotaan nyt sen verran, että kaloja on saatu ja toisia jäänyt saamatta. Vielä vajaa viikko maratonille. Siis viikko aikaa harjoitella ja hirvimiesten termein ns. ajella jälkiä.
Sen verran voi vielä paljastaa, että tänään aamupäivällä sain lisäpinnan tiedustelu reissulla, mutta muuten oli ikävämpi tapahtuma...
Nimittäin mustatäplätokko on levinnyt jo kulosaaren itäpuolisille rannoillekkin.  En tosin saanut kuin yhden 9,4 cm yksilön, mutta jos onkeen tarttuu, niin on siellä kavereita uimassa myös. Enkä onkinutkaan mtt:n jälkeen enää kuin 10 min. joten ne kaverit jäi saamatta.

 
Taustalla A-lehtien konttuuri



Pikkuhiljaa alkaa ensikertalaisilla maratonia varten suunnitelmat hahmottumaan ja vermeet olla kasassa :)



Kireitä siimoja lukijoille ja maratonille osallistujille paljon lajeja.