Mtt kisat meni sitten aivan penkin alle...
Kyllähän ne ottipaikat on periaatteessa tiedossa, mutta kun noita ihmispaljouksia vierastaa. Eikä osaa änkeä sekaan. Kanavallakin tuli viime vuonna aika kehnosti täpliksiä, niin ei sinnekkään viitsitty lähteä. Kauppatorilla viihdytettiin turisteja puolitoista tuntia. Saaliina neljään pekkaan kokonaiset kolme täplistä. Kylmälaukussa kyllä kotiin viemisinä kymmenkunta pannukarkeeta. Siirryimme sitten jäänmurtajien lähistölle, vaikka vakavasti harkitsin kanavalle lähtemistä tässä vaiheessa. Murtajilla alkoikin hyvin. Samantien oli kohdekalat kiinni ja puolenkymmentä tuli nopeassa tahdissa, mutta sitten hiljeni sielläkin. Silloin tällöin tuli kala sieltä täältä. Mietin vielä isompaa paikanvaihtoa, mutta totesin mielessäni, että peli taitaa olla jo menetetty. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt lähteä edes siinä vaiheessa kanavalle, jotta edes Höpsöllä olisi ollut jonkinlaiset mahdollisuudet menestymiseen. Matkalla Honkaluotoon kovasti tyttöä harmitti saaliin jääminen kolmeen täplikseen. Etenkin, kun neljäs onnistui pyristelemään itsensä pussista takaisin veteen. Itse jäin 20 täplikseen voittajan saadessa 122 kpl. Lopullista sijoitusta odotellessa.
Eli ketuiks män...
Sitten vähän toisenlaisiin tunnelmiin. Meikäläinen on alkanut sitomaan liitsejä tai leechejä ihan miten vaan haluatte.
Muutamaa on tullut jo kokeiltuakin ja sen takiakin osa näyttää kärsineeltä. Toisaalta ei tuo minun sidontäjälkikään ole vielä niin mairittelevaa. Ahvenille tuntuu ainakin maistuvan.
Mulla oli tässä eräänä päivänä sopivasti aikaa, niin kävin kokeilemassa viikissa olisiko allikkosalakat ja hopearuutanat syönnillään. Olihan ne ja RKTL sai avustusta hopsujen poistossa. Vajaa kolme kiloa ehdin niitä onkimaan ylös lammesta ennenkuin oli aika lähteä pois.
Tuli sieltä yksi ihan mukavan kokoinen allukin...
Siinäpä se taas tällä erää. Kireitä kaikille lukijoille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit tarkastetaan asiattomuuksien estämiseksi.