Jääneet taas päivityksen vähiin. Iltaisin tulee pimeä jo hyvissä ajoin ja viikonloput menee hirvimettässä. Hiljaista on kyllä ollut silläkin rintamalla. Elukat kadoksissa, tai onnistuvat kiertämään passimiehet. No nyt on aikaa kirjotella jutut loppuun (jotka on ollu alustavasti kirjotettuna jo jonkun aikaa), kun on selän takia saikulla.
Tässä nyt kuitenkin jotain tältä syksyltä. Ensiksi voisi vaikka esitellä isomman hankinnan. Kovasti tuntuu kekaroitakin kiinnostavan. Pari kertaa päässy/ehtinyt testailemaan ja muutama vihernieriä ottanut huulilävistyksen.
Sunnuntaina 14.9. olimme mustatäplätokon ongintakisoissa Höpsön kanssa. Mukaamme liittyi vielä toinenkin kalamaratonjoukkueemme jäsenistä. Kolmannella oli töitä ja estyi siis osallistumasta. Ihan kivasti oli kuitenkin porukkaa paikalla. Kelikin oli oikein suosiollinen mukavaa onkihetkeä varten.
Kisan alkaessa suuntasimme autolle ja sillä sitten Ruoholahden kanavalle.
Siellä viihdyimmekin koko kisan ajan. Itse asiassa siirryimme vain tuon sillan toiselle puolelle jossain vaiheessa. Täpliksiä nousi koko ajan harvakseltaan, mutta tasaiseen tahtiin. Mitään isomuksia ei sattunut kiinni jäämään. Isompia ahveniakaan ei tullut kuin yksi.
No se nelituntinen meni kuitenkin kuin siivillä ja sitten olikin aika hipsiä takaisin Honkaluotoon. Lopputuloksissa Höpsö sijoittui nuorten sarjassa kolmanneksi kolmellakymmenellä täpliksellä ja itse sijoituin yleisessä sarjassa kahdeksanneksi 58 täpliksellä.
Muuten tosiaan ollut hiljaista. Muutaman kerran käynyt heittelemässä. Eikä noista passissa istumisista ole hirveän paljon kerrottavaa, kun oikeen mitään ei ole tapahtunut... Muutaman kerran päässyt hirven eteen kulkureitille, mutta sitten ilmeisesti haistanut minut tai jostain muusta syystä muuttanut viime hetkellä suuntaa.
Niin kävinhän minä eräällä ruokiksella työmaan läheisellä joella/ojalla vähän heittelemässä, kun tuo syysrauhoituskin oli päättynyt. Saalis kasvattikin sitten tämän vuoden fongoja yhdellä taimenella. Alamittaisella tosin, mutta hyväksytään se kuitenkin pinnaksi, kun tuo alamitan nosto teki mitallisen saamisen kohtuu hankalaks. Toivottavasti vaan pariks vuodeks. Pirteänä läksi fisu kuitenkin kasvamaan. Josko tulis taas moikkaamaan isompana...
Arvatkaapa muistinko kuvatuksia sitten ottaa siinä vapautuksen tohinassa. No sivua kattelemallakin voi jotain päätellä... Laitetaan nyt sitten edes kuva yhdestä monista passipaikoista.
Kattellaan, jos tässä tapahtuis jotain ja sais aikaiseksi kirjoitettuakin siitä.
No kireitä nyt kuitenkin kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit tarkastetaan asiattomuuksien estämiseksi.